Yleinen

Jeesuksen seuraamisesta

Olin useita vuosia puoliteholla käyvä kristitty. Minulle usko oli vain yksi harrastus muiden joukossa. Toki vuosiin mahtui myös hetkiä, jolloin Jumala oli läheisempi. Mutta useammin se usko tosiaan loittoni sinne taustalle, yhdeksi harrastukseksi. Usko oli minulle jotain ulkoista: seurakunnan tapahtumia, kauniita tiekirkkoja, tarttuvia gospelhittejä ja kivoja saarnoja. Se oli minulle sellaista kristillistä näytelmää, josta kyllä pidin, mutta jokin puuttui. En rukoillut, paitsi silloin kun jouduin pulaan. En lukenut Raamattua, paitsi silloin tällöin jakeen tai muutaman omatuntoani paikkaillakseni.

Kun sain silloin tällöin raksittua juttuja hengelliseltä to do-listaltani, tunsin voitonriemua. Hahaa, sainpas nämä velvollisuudet tehtyä! Nyt voin keskittyä tekemään jotain hauskempaa.

Uskoni muuttui hyvän alun jälkeen passiiviseksi. Minuun oli kai purrut se nykyajan sanoma pilkkahintaisesta armosta. Olin alkanut uskomaan itsekin siihen, että ”Jeesus on liian tiukka isäntä, mutta oikein hyvä renki”. Että riittää kun silloin tällöin sovitamme syntimme Jeesuksen nimessä ja sitten vain jatkamme elämää kuuntelematta Jumalan tahtoa. En tiennyt, mitä Jeesus tarkemmin ottaen seuraajiltaan odottaa. En osannut arvata, että hänellä olisi tarjolla pyytäville jotain aivan käsittämättömän paljon upeampaa kuin mitä tapauskonnollisuus antaa.

Vertaus tarkoittaa tätä: siemen on Jumalan sana. Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi. Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa. Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.

Luukkaan evankeliumin 8. Luvusta

Etsin uskoa vääristä paikoista tai en etsinyt sitä ollenkaan. Eihän kukaan ihminen tai hienoinkaan kristillinen tapahtuma voi uskoa minun puolestani. Minulta puuttui se USKON YDIN, se Hengen kirkkaana palava liekki.

Herkistä korvasi kuulemaan viisautta, avaa sydämesi ymmärrykselle, pyydä tietoa avuksi, korota äänesi ja kutsu ymmärrystä. Etsi sitä kuin hopeaa, tavoittele niin kuin kätkettyä aarretta. Silloin tajuat, mitä on Herran pelko, opit, mitä on Jumalan tunteminen.

Sananlaskut 2:2-5

Armo oli minulle naurettavan halpaa, en käsittänyt ristinkuoleman merkitystä. Olin kristitty, joka arvotti omat unelmansa ja maalliset asiat ristin kantamisen edelle. Pidin itseäni ihan suht hyvän ihmisenä. Joskus pohdin, mihin armollinen Jumala oikein tarvitsi ristinkuolemaa. Ehkä pahimmillaan olin jo lähellä hengellistä kuolemaa.

Mutta nyt tänä keväänä ja kesänä, kun olen kokenut ”elävää uskoa”, jokin on tässäkin suhteessa muuttunut. Lukiessani Raamattua läpi, koitin etsiä sieltä Jumalan toiveita siitä, mitä hän seuraajiltaan odottaa. Onko usko passiivista? Onko se sitä, että voimme lokeroida Jumalan johonkin pieneen sivurooliin elämässämme? Tahtooko Jumala meidän jatkavan syntistä elämää, vai kutsuuko hän pikemminkin tekemään täyskäännöksen?

Jeesus sanoi kaikille: »Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon?

Luuk. 9:23-25

Jumalan kirkkaus on jotain hämmästyttävän ihanaa. Kun saa maistaa elävää uskoa, kun saa lahjaksi Pyhän hengen, kaikki muuttuu. Sitä tajuaa, että tämä on kaikki. Tässä kaikessa on kyse Jumalasta, hän on aina läsnä! Hän haluaa, että kääntyisin hänen puoleensa jokainen päivä, että turvaudun vain ja ainoastaan hänen viisauteensa ja voimaansa. Olen alkanut rukoilemaan sitä, että saisin kuolla päivä kerrallaan synnistä ja lihasta pois. Olen alkanut rukoilemaan Jumalaa tuhoamaan minusta kaiken saastan, mitä minussa on. Haluan ”ristiinnaulita vanhan luontoni” ja elää Hengen johdattamaa elämää. Tahdon lukea enemmän sanaa, jotta oppisin enemmän Jumalan tahdosta.

Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua – muistan, miten tämä lause joskus kismitti minua. Että eikö tässä olekaan kyse minun unelmistani, minun maallisista tavoitteistani? Ei ole. Eikä tämän hyväksyminen ole aina helppoa vieläkään. Mutta Kristus on silti parasta mitä tiedän. Aivan heittämällä parasta! Minun syntisyyteni ja itsekeskeisyyteni satuttaa itseäni sekä muita. En halua sitä! Haluan vähemmän minua ja enemmän Jumalaa! Hän on rakkaus, hän on hyvyys. Vain hän voi Hengellään muokata sydäntäni niin, että henki voi synnyttää minussa hyvää hedelmää.

Haluan kulkea joka päivä Jeesusta seuraten. Jumalan sanaan syventyen, hänen tahtoaan kysellen. Enää en elä minä, vaan Kristus minussa – näin haluaisin asian olevan, sillä tiedän, että onneni on olla Herraa lähellä! ❤️ Armo on ilmaista, mutta opetuslapseus maksaa koko elämän, sanotaan. Armo on lahjaa ja ilmaista, mutta ei halpaa, sanotaan myös. Puhuttelevia sanontoja. Jos kuljen minä-keskeisesti kaukana Jumalasta, tiedän joutuvani lopulta hukkaan tuhlaajapojan tavoin. Enkä toisaalta halua palvella Jumalaa vain ikävästä velvollisuudentunteesta tuhlaajapojan veljen tavoin. Haluan seurata Jeesusta iloiten, kaikkeni antaen. Haluan pyhittyä, elää kuuliaisena Jumalan sanalle. Se ei ole aina helppoa ja maailman veto on petollisen voimakas. Se koittaa uskotella, että onni löytyy sydäntään seuraamalla tai omia ajatuksia tavoitellen. Näin ei ole, nämä tiet vievät vain ojasta allikkoon. Jo aikojen alussa Paholaisen juonet olivat samat. Hän sai Eevan kyseenalaistamaan Jumalan sanan, laittamaan omat intressit Jumalan totuuden edelle.

Tässä olen antanut Jumalan kuoria vanhaa minääni pois. Olen poistanut sadoittain selfieitä, hylännyt useita minäkeskeisiä harrastuksia. Muutaman kuukauden aikana ajankäyttöni ja käsitykseni elämästä on muuttunut aikalailla täysin 😅 Kaiken vanhan lasken roskaksi sen vapauden rinnalla, mitä minulla nyt on. Kivisydän on vaihtunut lihasydämeksi, näen kaiken eritavalla. Kamppailu jatkuu joka päivä tietenkin, taistelu omaa lihaa ja syntiä vastaan. Omassa voimassa uuvun ja ilman Jumalan sanaa kompassinani tie lähtee viettämään väärään suuntaan. Tarvitsen Jumalaa voimaksi ja leiväksi hänen sanaansa.

Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana — että voittaisin omakseni Kristuksen.

Filippiläiskirje 3:7-8

Varmasti tämä sanoma kuulostaa monen korvaan melko radikaalilta. Ei ole suosittua ajatella näin tämän keittiöpsykologien ja somen hyvinvointigurujen aikakaudella. Mutta en voi vääristää totuutta. Ja kaiken voin allekirjoittaa. Vuosikausia luin itsekin kaikenlaista selfhelppiä. Mutta mikään sieltä opittu ei vedä millään tavalla vertoja sille, mitä Kristus tarjoaa. Se on jotain niin ihanaa, että sitä olisi valmis jättämään aivan kaiken vanhan taakseen, kunhan vain saisi seurata Jeesuksen valaisemaa tietä.

»Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. »Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.

MATT. 13:44-46

Seuraava Raamatun kohta Toisesta Mooseksen kirjasta luvusta 33 on puhutellut: ”Mooses sanoi: »Älä vie meitä täältä pois, ellet itse kulje kanssamme. Juuri siitä, että sinä kuljet kanssamme, näkyy sinun armosi minua ja kansaasi kohtaan.” Älä vie meitä täältä pois, ellet itse kulje kanssamme, rukoili Mooses. Näihin sanoihin haluan liittyä. Minne tahansa tieni vie, tärkeintä on, että johdattajana on Jumala ja että hän kulkee kanssani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s